Fujin fiilistelyä ja muutama kuva kodin lähistöltä

Kävin tuossa vanhoja kuvia läpi ja tajusin ettei blogiin ole tullut mainintaa muun muuassa päiväreissusta vuorelle nimeltä Onoyama. Lisätään samalla muutama muukin kuva lähiseuduilta eli asuntolan läheltä sekä Jokohaman rantamilta. Kuten on tullut jo sanottua, asuntolan seutu ei ehkä ensimmäiseksi tuo mieleen maailman suurinta metropolialuetta. Vartin kävelymatkan päästä löytyy muun muuassa aava riisiviljelmäalue. Jos välillä pääsee unohtumaan että elää Japanissa, lenkkeily riisipeltojen vieressä avartaa mieltä. Täällä tuleekin aika paljon lenkkeiltyä.

Tokion-Jokohaman metropolialuetta. Sivuhuomiona, että sain kuulla vasta kaverilta, että Yokohama todellakin kirjoitetaan Suomeksi Jokohama. Aika keksintö.

Kivoja jokia löytyy paljonkin lenkkeilyetäisyyksillä.

Asuntoja joen varrella.

Joki.

Yokohaman Land Mark Towerista olen kertonut ennenkin, mutta lisätään sieltä yksi kuva, jossa komeilee vuori nimeltänsä Fuji auringonlaskussa. Moni haluaa nähdä Fujin täällä käydessään, ja onhan se mahtipontinen vuori varsinkin jos on Suomessa elänyt elämänsä. Yleensä kuitenkin Fuji on pilvien tai sumun/savun peitossa, joten kannattaa olla varsin pessimistinen näkemisen suhteen. Nyt sattui kuitenkin oikein kirkas päivä, joten Fuji näytti Yokohaman 350 metrisestä tornitalosta varsin hienolta.

Auringonlasku ja Fuji. Kyllä kelpaa. Tuo korkein tumma kohta on siis Fuji.

Kaveri kuvaamassa.

Jokohaman merenranta on nätti illalla.

Jatketaan vielä hetki Fujilla, sillä etsimme hyvää Fujin katselupaikkaa mahdollisimman halvalla ja seurasimme erästä satunnaista blogipostausta, joka mainosti hyvää näkymää Fujille. Hintaa yhteen suuntaan reissulle kertyi vajaa 1000 jeniä (~10 euroa) ja aikaa paloi puolitoista tuntia kotoa. Paikka ei ole mikään turisrirysä, joten oikeasta pysäkistä kannattaa olla tarkkana, sillä junia kulkee vain noin tunnin välein lopussa. Itsehän vedimme ohitse pysäkistä, jonka takia aikaa meni hieman hukkaan mutta ei se mitään.

Fuji oli tällä kertaa pilvessä, vaikka paikka muuten olisi ollutkin ihan hyvä Fujin katseluun. Reitti itsessään on kuitenkin todella mielenkiintoinen. Se alkaa kahden mäen välistä ja päätyy aavalle huipulle, josta näkyy meri ja jotain Tokion metropolialueen ulkopuolella (?) olevia taajamoita. Varsin hieno paikka siis, jonne sai jonkin verran kiivetäkin.

Hienoja puita.

Tuulta aavalla huipulla.

Fuji pilvessä.

Joki laaksomaisemassa. Jotenkin satumainen maisema.

Laakso, meri ja taajama (joka ei ole Tokio).

Kirsikankukkia

Näin sivukommenttina täällä alkaa muuten olemaan aika lämmintä. Kuva BBC:ltä.

Maanjäristykset tahi ydinonnettomuudet eivät pysäyttäneet kirsikankukkien kukintaa, joten postaan tähän pakolliset kirsikankukkakuvat joita oli toivottu. Kirsikankukkapuista tulee mieleen lähinnä puu, joka pursuaa nättejä ruusuja joka puolella. Eli vähän kuin lehdet olisi korvattu vaaleilla ruusuilla. Yleensä väri on lähellä valkoista, mutta myös vaaleanpunertavia kukintoja löytyy. Kävin Shinjukun puistossa kuvailemassa kirsikankukkia, mutta yllättäen joku muukin oli saanut saman idean ja jonotus alkoi puoli kilometriä ennen puistoa. Jono kuitenkin liikkui kohtuullisen nopeasti, mutta puistosta itsestään tuli mieleen Ullanlinnanmäki vappuna (niin, hyvää mennyttä wappua vaan Suomeen). Toisin sanoen porukkaa oli aika paljon, mutta ei se mitään. Paremmat kuvat puista sai koulun kampukselta, johon on laitettu todella hienosti sakurapuut jonoon. Sakura tarkoittaa siis kirsikankukkapuuta. Toinen hyvä sana on hanami eli kirsikankukkien ihastelu. Japanilaiset käyvät siis yleensä viettämässä hanamia ja samalla nautitaan ehkä vähän safkaa ja juomaa.

Kukinta kuitenkin kesti hienoimmilaan vain reilun viikon ja vaikka puut ihan nättejä ovatkin, en tiedä olisiko järkeä ajoittaa matkaa Japaniin pelkästään näiden takia. Puut ovat ihan hienoja kyllä nytkin, kun kukinnat on korvattu vihreillä lehdillä. Tosin joku voisi kyllä vähän geenimanipuloida puita niin, että kukinnat kestäisivat koko kesän.

Shinjukun puistossa oli ihmisiä.

Shinjukun puistosta sai hyvällä tuurilla kuvan ilman ihmisiä.

Meiji-Jingussa oli vähemmän ihmisiä, mutta myös vähemmän kirsikankukkia. Sakurapuu erottuu hauskasti joukosta metsässä.

Koulun pääkampus oli loistopaikka puiden ihasteluun.

Siinä niitä nyt vielä on.

Evakkoretki Nagoyaan

Totesin joskus muinoin lähteneeni Fukushiman höyryjä Nagoyaan pakoon. Tällöin en kyllä kirjoittanut Nagoyasta mitään, tosin ei sieltä paljoa ole kerrottavaakaan. Olin Nagoyassa lopuksi vain neljä päivää eli en hirveän kauaa kuitenkaan. En nähnyt silloin mitään syytä olla Tokiosta pois kauempaa.

Matkaan Nagoyaan mentiin - yllätys yllätys - bussilla, tällä kertaa kuitenkin päiväbussilla. Ja uskomatonta kyllä, bussimatka oli hoidettu loistavasti. Bussiyhtiöllä oli oma konttori sisätiloissa, jossa liput otettiin vastaan ja ohjattiin laiturille odottamaan. Siis ihan oikealle laiturille, jossa oli aikataulunäytöt ja kaikki. Ihan niin kuin Suomessa konsanaan. Yleensähän Japanin yöbussisäätö on lähes eeppistä bussin etsimistä kymmenien eri yhtiön joukosta, jotka ovat tulleet paikalle pelkästään huutamaan satunnaiseen paikkaan satunnaisia numerosarjoja, joista joku saattaa täsmätä sinun paperissasi olevaa sarjaa. Näin siis pahimmillaan. Itse bussin ulkonäöstä ei myöskään voi päätellä mitenkään mikä yhtiö on kyseessä. Toisin oli kuitenkin tällä kertaa, ja itse bussikin oli loistavasti varusteltu. Kannattaa siis tehdä matka Willer Expressillä - kyllä hoituu.

JR Twin Towers eli pääjuna-asema. Teimme kerralla vähän isomman.

Näkymä Twin Towersin kahvilasta lasin läpi.

Satunnainen rakennus sisältä.

Nagoya on... noh, kaupunki siinä missä muutkin. Keskustaan on rakennettu muutama korkea tornitalo, joista hienoimpana aseman JR Twin Towers. Tämän lisäksi Nagoya lienee kuuluisa lähinnä linnastaan. Japanilaistyylinen linna on kunnostettu ja rakennettu monta kertaa uudestaan, sisältä löytyy muun muassa hissi ylös asti. Ihan nätin näköinen linna on joka tapauksessa, vaikkei itse linnan sisällä mitään suurempaa linnakierrosta ole tiedossa mahdutettuakaan. Eri kerroksissa on lähinnä näyttelyitä linnaan kuuluneista tavaroista. Osa linnasta oli myös remontissa.

Nagoyan linna.

Pikapikaa varattu hostellimme Nagoyassa mainosti aitoa japanilaista tyyliä, mikä rajoittui japanilaistyyliseen wc:hen, joita vieläkin vältän jos voin. Tosin hostelli oli hauskan erilainen hippityylinen paikka. Lisäpisteitä lämmitetystä patjasta, kun ilmastointilaitetta ei ollut.

Hauskin retki Nagoyassa lieni reissu läheisille vuorisille maastoille, missä taas kerran oli upeita maisemia vaikka emme hirveänä patikoineetkaan. Satunnaiset retket vuorille eivät kyllä ikinä petä. Japanilaiset itse eivät välttämättä näitä paikkoja täytä, koska niissä ei ehkä heille mitään ihmeellistä ole, mutta itse tykkään todella paljon.

Koskia!

Lisää vettä.

Samaa jokea seuraten.

Auringonkukat itkevät kun roskaat.

Bambut 1 - Talo 0

Seurueessamme oli kolme pakolaista Sendaista, eli sieltä mihin järistys osui astetta pahemmin. Nämä kaksi jatkoivat matkaansa kotiin, ja nyt näyttää siltä ettei kumpikaan heistä palaa enää Japaniin, toinen yliopistonsa ja toinen perheensä takia. Näin on toki käynyt aika monelle, ja yllättävän moni on keskeyttänyt omankin vaihto-ohjelmani, vaikka Tokioon ei mitään ihmeempää ole edes tapahtunut. Eihän palaaminen ole aina yksiselitteistä, mutta ei Tokiota nyt ainakaan pelätä enää tarvitse. Ulkoministeriökin on jo jonkin aikaa liputtanut vihreätä myös Tokioon matkustamiselle.