Sadekausi Kyushussa

Toukokuun lopussa porukat tulivat käymään luonani ja määränpäänä oli tällä kertaa Kyushu, joka sijaitsee länsi-Japanissa. Tokiossakin aikaa ehdittiin kuitenkin viettää. Matkaa piti itse asiassa siirtää alunperin erään maanjäristyksen takia, mutta hyvä että uskalsivat kuitenkin tulla Japaniin.

Kyushu ei ole siis osa pääsaarta Honshua, mihin Tokio lukeutuu. Kyushuun onkin matkaa aika paljon, joten sinne mentiin lentokoneella. Huomaa, että luotijunan lippu olisi maksanut yli kolme kertaa enemmän kuin lentokone.

Wikipedian kartta Kyushusta.

Ensimmäisenä matkasta jäi käteen se, että Kyushussa oli alkanut sadekausi. Päivääkään ilman sadetta emme Kyushussa täten viettäneet, mutta ei sade nyt kuitenkaan matkaa pilannut. Muutama kohde jäi kuitenkin näkemättä.

Okinawalta tuttuun tyyliin vuokrasimme etukäteen vuokra-auton, jonka lunastimme Kumamoton lentokentältä pienen japaninkielisen puhelinkeskutelun jälkeen.
En ole montaa puhelua japaniksi joutunut soittamaan, ja se kyllä näkyy ymmärtämisessä. Puhelut ovat vähän vaikeampia kun sanoja ei kuule niin hyvin ja käsiä ei voi käyttää apuna. Auto kuitenkin saatiin, ja se oli varsin mukava peli. Pääsin autoon pelkääjän paikalle reissun ajaksi, sillä itselläni ei ole kansainvälistä ajokorttia eikä sitä enää Japanista käsin saa vaikka Suomesta sen saisikin helposti. Isän kyky sopeutua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen vähän pelotti, ja ihan syystäkin kyllä. Selvisimme kuitenkin naarmuitta perille ja lopputuloshan se on tärkein.

Kyushussa kiersimme saaren tavallaan ympäri, lähtemällä Kumamotosta ja menemällä vuorten läpi itärannikolle, josta etelään Miyazakiin ja takaisin toista rantaa pitkin. Maisemat Kyushussa ovat upeat myös autosta, vaikka sumu korkeampia vuoristoja peittikin. Vuoria siis matkan varrella riitti. Alkajaisiksi menimme kuuluisan Ason tulivuoren kautta itärannikkoa kohti. Valitettavasti tulivuori oli "kiinni", toisin sanoen tulimme paikalle liian myöhään. Asia ei kuitenkaan harmittanut juuri, sillä näkyvyys oli eteen noin 10 metriä. Mutta vuorenympärystö oli kuitenkin hienoa seutua, tuli mieleen ihan Skotlannin nummet, vaikka en ole kyllä siellä ikinä käynytkään.

Meditoiva jätkä vuoren huipulla.

Siistejä niittyjä alempana.

Autossa oli japaninkielinen GPS, jonka käyttäminen onnistui tässä vaiheessa kuin tanssi. Hauskana faktana voisi mainita ekan hotellin parkkitornin. Eli siis semmoisen erittäin kapean ja korkean tornirakennuksen, jossa ei ole mitään ikkunoita ja johon pitäisi autot mahtua pysäkkiin. Olen ihmetellyt ennenkin miten ihmeessä tuonne pystyy auton saamaan sisään, ja tällä kertaa ongelma selvisi. En valitettavasti muistanut ottaa yhtään kuvaa, joten tässä joutuu linkkaamaan ulkopuolisille sivuille. Mutta tästä simppelimmäksi ei parkkeeraus mene: Ajat parkkitornin vieressä olevalle ympyrälle, jossa auto käännetään oikeaan suuntaan. Sen jälkeen ajetaan sisään rakennukseen, jossa odottaa alusta johon ajetaan niin pitkään kuin punainen valo syttyy. Ja se siitä. Lopun hoitaa koneisto. Torniin mahtuu juuri ja juuri 3 autoa yhteen "kerrokseen", kun sivupeilit käännetään sisään. Autot alustoineen ovat tornin sivuilla ja keskeltä robotti vetää alustan ylös ja hinaa sen tyhjään koloon. On kyllä näppärää ja säästää tilaa erittäin paljon. Käytetäänköhän tätä systeemiä missään muualla?

Parkkitorni ja hotelli. Vähän saman tyylisiä?

Toisena päivänä oli niin sateista, että emme pyrkineet mihinkään mahtikohteisiin vaan keirtelimme majapaikka Oitan lähistöllä. Oitan vieressä sijaitsee Beppu (heh), joka on vulkaanisesti aktiivista aluetta. Toisin sanoen aika monesta paikkaa kaupunkia tulee höyryjä maasta. Höyryjenkatselua varten turisteille on rakennettu höyryjen ympärille fiilistelypaikkoja, joita kutsutaan osuvasti helveteiksi. Kävimme vain yhdessä, mutta se oli kyllä ihan siisti paikka. Jopa jalkojakin pääsi uittamaan vedessä, tosin ei ihan siinä kohtaa missä kuuma lähde itsessään oli. Helvettireissun jälkeen ajelimme lähivuoristolla ihailemassa satunnaisia paikkoja.

Helvetti.

Höyriystä menoa.

Ruskea lammikko.

Kuumassa lähteessä paahdettua vanukasta. Oli hyvää!

Höyryjä tosiaan tuli kaupungissakin vähän joka kolosta. Vasemmalla hotelli (ei meidän).

Satunnainen ajeluretki johti satunnaiselle vesiputoukselle.

Kolmantena päivänä ajoimme itärantaa pitkin Miyazakiin, jossa matkan varrelle sattui muutama mukava nähtävyyskohde. Näistä yksi oli todella hieno niemi hieman myrskyävän meren ympäröimänä ja toinen oli saari nimeltä Aoshima (="sininen/vihreä saari"). Saari oli todella pieni, mutta siisti paikka sillä meri oli kaivertanut rantakiveä hauskasti uurtaen. Itse asiassa tykkään tällaisista paikoista todella paljon. Aoshiman lähellä oli selvästi muutama turisteja varten rakennettu paikka, jotka olivat parhaimman loistonsa jo nähneet. Turisteja näkyi kyllä muutama, mutta mitään sesonkiaikaahan tämä ei varsinkaan sadekaudella ollut.

Matka Miyazakiin.

Itäistä merenrantaa. Erittäin kivaa.

Niemenkärki ja siistit aallot.

Aoyama oli hieno paikka.

Rantamassa oli enimmäkseen mereltä tullutta simpukkaa. Nättiä.

Hienon karua.

Kolmannen yön yöpymispaikka oli outo kaupunki, jota kutsuttiin Miyazokokojoksi. Outo siksi, että koko kaupunki oli aivan älytön sekasotku eri värejä ja muotoja. Ei Japanissa nyt yleensä mitään yhtenäisyyttä olekaan, mutta tämä meni jo silti paljon yli muista. Mieleen tuli lähinnä Okinawan Amerikamura, eli jenkkejä varten tehty pikku kaupunginosa. En kyllä pystyisi tässä kaupungissa asumaan. Kyseessähän on ihan pikkukaupunki siis muutenkin.

Toiseksi viimeisen päivän pääkohde oli tarkoitus ollut Kirishiman kansallispuisto, jossa kyllä kävimmekin ja olimme siellä jonkin aikaa. Pettymyksenä sade kuitenkin pikemminkin paheni kuin lakkasi vastoin säätiedotusta. Paikka kuitenkin näytti siltä, että se olisi selkeällä säällä ihan uskomattoman hieno, sillä se koostuu tulivuorten sarjasta. Kuulemma todella selkeänä päivänä täältä voisi nähdä jopa Korean, sillä vuorilla on muutama kilometri korkeutta. Yli kilometrin korkeuteen meni ihan autotietkin, mutta kova sade ja sumu pitivät huolen ettei mihinkään oikein nähnyt. Mutta luontopolkujen alkupisteistä näki, että ne olisivat olleet erittäin kivoja. Tänne kyllä kannattaa varmasti tulla, jos on tilaisuus. Tulisi mieli itsekin tulla vielä uudestaan, ja ehkäpä joskus tulenkin.

Kirishiman kansallispuisto.

Hetken satoi vähemmän, jolloin sai napattua kuvan vesiputouksesta tien varrella. Ai että kun tänne pääsisi vaeltelemaan.

Viimeinen yö vietettiin Kumamotossa, josta maaininnan arvoinen onpi Kumamoton linnan. Tämä oli yllättävänkin hyvä paikka, tai ainakin minun kirjoissani hienompi kuin Nagoyan linna. Itse alue oli kohtuullisen suuri, muureineen kaikkineen. Eihän linnat kyllä silti eurooppalaisille linnoille vertoja vedä, mutta rakennustyyli on kuitenkin vähän erilainen.

Kumamoto by night.

Kumamoto by day.

Kumamoton linna, josta on tietenkin tehty myös oma hahmo :)

Näkymä linnan huipulta.