Nyt jo puolitoistaviikkoa Suomessa vietettyäni voisi purkaa lyhyesti tuntoja paluushokista, jos sitä siksi haluaa nimittää. Heti Helsingin lentokentälle tultaessa tajusi, että palvelutaso on tosiaan täällä kotomaassa hieman erilainen. Vaikka se oli odotettavissa, perusasiat olivat päässeet karkaamaan mielestä vuoden aikana. Lentokenttätaksin kuski nauratti kun meni ensin väärään autoon ja totesi sitten kovaan ääneen "Ei SAATANA - väärä auto!" ja repesi totaalisesti. Eihän tämä kummoinen jutuntynkä toki ole, mutta sillä hetkellä se nauratti aika paljon kun kontrasti Japaniin oli niin älytön. Ei minua tällainen toki haittaa, itse asiassa tuohan oli oikeasti hauskaa. Mutta palvelutasoa jäi kuitenkin oikeasti kaipaamaankin. Missä ovat 24h auki olevat lähikaupat ja pikariisilihapaikat...
Se mikä minua oikeasti ärsyttää tosin ovat sylkevät ja kiroilevat nuorisojengit Kampissa ja muualla, roskat joka puolella, epäkohteliaat ja mulkoilevat ihmiset sekä paikoittainen masentuneisuuden ilmapiiri. Enkä nyt tarkoita, että kaikki olisivat ikäviä ihmisiä, mutta yllättävän iso osa kuitenkin vajoaa tähän kategoriaan. Yleisestä kohteliaisuudesta ei ole tietoakaan ja jos itse yrittää olla kohtelias, ei oikein välttämättä saa kummempaa kiitosta vaan outoja katseita. Ihmiset kehuvat ja mainostavat viime yön kännireissuja, jossa heitettiin ulos bussista ja heittävät samalla tölkit maahan. Näin myös heti eka päivinä varkaan juoksemassa poliisia ja turvamiehiä pakoon. Lisäksi humalaiset ratikassa huutelevat ja kiroilevat ympäriinsä ja yksi tyyppi oli aivan täysin aineissa ja sekaisin. Ei näitä kavereita oikein ollut Japanissa. Tai ainakaan kukaan ei käyttäydy oikeasti uhkaavasti. Masentuneisuudella tarkoitan sitä, että ihmiset eivät osaa iloita pienistä asioista. Muut lyttäävät kyllä iloitsijan nopeasti alas. Sain tästä esimerkin kun olin japanilaisten kanssa katsomassa ilotulitusta Helsingissä ja ilotulituksista ei ilmeisesti saanut iloita kun viereisessä porukassa joku alkoi heti matkimaan japanilaisten ihastusääniä.
Toisaalta ystäviä on ollut luonnollisesti kiva nähdä täällä. Ehdin jo viettämään aikaa yliopistoomme tulleiden japskivaihtarien kanssakin. Heitä on täällä peräti yhdeksän, ehkä jopa enemmänkin, joka on hyvin iloinen asia. Toisaalta heillä tuntuu täällä Suomessa olevan hauskaa ainakin toistaiseksi, että ehkä angstailen nyt liikaa tuossa ylhäällä. Myös muutamat koululuennot missä olen ollut vaikuttavat monta kertaa järkevämmältä kuin mikään koulujuttu mitä Japanin yliopistossa tein, eli opiskelu maistunee paljon paremmin kuin labra Japanin päässä.
