blog_fuji2_866

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Paluushokki

Nyt jo puolitoistaviikkoa Suomessa vietettyäni voisi purkaa lyhyesti tuntoja paluushokista, jos sitä siksi haluaa nimittää. Heti Helsingin lentokentälle tultaessa tajusi, että palvelutaso on tosiaan täällä kotomaassa hieman erilainen. Vaikka se oli odotettavissa, perusasiat olivat päässeet karkaamaan mielestä vuoden aikana. Lentokenttätaksin kuski nauratti kun meni ensin väärään autoon ja totesi sitten kovaan ääneen "Ei SAATANA - väärä auto!" ja repesi totaalisesti. Eihän tämä kummoinen jutuntynkä toki ole, mutta sillä hetkellä se nauratti aika paljon kun kontrasti Japaniin oli niin älytön. Ei minua tällainen toki haittaa, itse asiassa tuohan oli oikeasti hauskaa. Mutta palvelutasoa jäi kuitenkin oikeasti kaipaamaankin. Missä ovat 24h auki olevat lähikaupat ja pikariisilihapaikat... 

Se mikä minua oikeasti ärsyttää tosin ovat sylkevät ja kiroilevat nuorisojengit Kampissa ja muualla, roskat joka puolella, epäkohteliaat ja mulkoilevat ihmiset sekä paikoittainen masentuneisuuden ilmapiiri. Enkä nyt tarkoita, että kaikki olisivat ikäviä ihmisiä, mutta yllättävän iso osa kuitenkin vajoaa tähän kategoriaan. Yleisestä kohteliaisuudesta ei ole tietoakaan ja jos itse yrittää olla kohtelias, ei oikein välttämättä saa kummempaa kiitosta vaan outoja katseita. Ihmiset kehuvat ja mainostavat viime yön kännireissuja, jossa heitettiin ulos bussista ja heittävät samalla tölkit maahan. Näin myös heti eka päivinä varkaan juoksemassa poliisia ja turvamiehiä pakoon. Lisäksi humalaiset ratikassa huutelevat ja kiroilevat ympäriinsä ja yksi tyyppi oli aivan täysin aineissa ja sekaisin. Ei näitä kavereita oikein ollut Japanissa. Tai ainakaan kukaan ei käyttäydy oikeasti uhkaavasti. Masentuneisuudella tarkoitan sitä, että ihmiset eivät osaa iloita pienistä asioista. Muut lyttäävät kyllä iloitsijan nopeasti alas. Sain tästä esimerkin kun olin japanilaisten kanssa katsomassa ilotulitusta Helsingissä ja ilotulituksista ei ilmeisesti saanut iloita kun viereisessä porukassa joku alkoi heti matkimaan japanilaisten ihastusääniä.

Toisaalta ystäviä on ollut luonnollisesti kiva nähdä täällä. Ehdin jo viettämään aikaa yliopistoomme tulleiden japskivaihtarien kanssakin. Heitä on täällä peräti yhdeksän, ehkä jopa enemmänkin, joka on hyvin iloinen asia. Toisaalta heillä tuntuu täällä Suomessa olevan hauskaa ainakin toistaiseksi, että ehkä angstailen nyt liikaa tuossa ylhäällä. Myös muutamat koululuennot missä olen ollut vaikuttavat monta kertaa järkevämmältä kuin mikään koulujuttu mitä Japanin yliopistossa tein, eli opiskelu maistunee paljon paremmin kuin labra Japanin päässä.


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viimeinen ilta Japanissa

Viimeiset reissut Koreaan ja Kiinaan ovat onnellisesti ohitse, dormiasunto siivottu ja luovutettu kunnialla, yllättävän suuret matkatavarat kasattu ja viimeiset hyvästit sanottu.  Kirjoitan tätä Naritan hostellista, joka sijaitsee todella lähellä lentokenttää. Viimeinen viikko oli yllämainituista syistä vähän kiireinen, mutta onneksi aikaa oli sen verran että ehdin vielä fiilistelemään vähän Japania. Mahtava paikkahan tämä on ja mielessä kävi monta asiaa mitä Japanista jää kaipaamaan, päällimmäisenä ehkä kivat ja kohteliaat ihmiset.

Olin aivan viimeisiä asukkeja asuntolasta kun lähdin. Olimme vielä muutaman yön hostellissa Tokiossa Panun ja erittäin hyväksi ystäväksi tulleen ruotsalaisen sällin kanssa. Häntä ainakin pystyy tulevaisuudessa näkemään, kun Ruotsi nyt ei niin kaukana ole. Lisäksi nautin Panun labralaisten kanssa ilotulituksesta toissa iltana. Sieltäkin tutuksi on tullut esimerkiksi vietnamilainen äiti, joka opiskelee tohtoriksi. Toivottavasti häntäkin vielä joskus näkee.

Tokion hostellissa tuli tuttuun tapaan törmättyä myös muihin matkaajiin. Juteltaessa kuitenkin tunsin oloni ihan ulkopuoliseksi kun muut olivat olleet Japanissa vain muutamia päiviä ja nauroivat tavoille ja kielelle. Noh, näin varmaan teksiin itsekin jos olisin tänne juuri tullut mutta kukaan meistä ei oikein pystynyt samaistumaan näiden matkaajien kanssa; ehkä tunsin itseni niin sanotusti vähän japanilaiseksi. Vuosi on siis tehnyt tehtävänsä.

Jos virtaa riittää, käyn vielä nyt yöllä Naritan oikein mukavassa temppelissä ja sen jälkeen lennolle aamulla (pankin sulkemisen jälkeen). Kirjoitan vielä myöhemmin lyhyesti reissuista ja ehkäpä jonkinlaisen yhteenvedon vuodesta tänne. Tie Suomeen käy, Japani taakse jää...