Okinawa

Nagoyassa hengailtiin itse asiassa evakossa vain neljä päivää, mutta kirjoitan sieltä vähän myöhemmin että edes jonkinlainen aikajärjestys postauksissa säilyisi. Täällä Tokiossa ei nyt sinänsä mitään kummallista ole tapahtunut. Tilanne on täällä lähes normaali jo. Huonoin uutinen oli ehdottomasti juomaveden radioaktiivisuus, mutta sekin kesti vain muutaman päivän. Suositushan oli, ettei vettä lapsille anneta, jonka takia pullovesi myytiin nopeasti kaupoista. Kysehän ei ihan hirveästä aktiivisuudesta kuitenkaan ollut, ja käsittääkseni Suomen mökkien kaivoista saa yleensä aktiivisempaa vettä. Joka tapauksessa, Yokohaman kämppään vesi käsittääkseni laskee muualta, joten se ei periaatteessa tänne edes vaikuttanut. Ulkoministeriö ei myöskään suosittelee enää Tokion-Yokohaman alueelta poistumista. Positiivisempana mainintana kirsikankukat ovat alkaneet juuri puhkeamaan, eli täältä pääsee nappaamaan kohta nättejä kuvia. Tämä postaus kuitenkin käsittelee Okinawaa, jossa hengailtiin ennen maanjäristystä. Myös postaus tästä eteenpäin on kirjoitettu ennen järistystä.

Suureksi huvikseni kolme tuttua Suomesta saapuviat ihmettelemään Japania muutamaksi viikoksi, kiitos siitä. On tavallaan erittäin outo tunne nähdä tuttuja naamoja täällä, kun ei tässä ympäristössä ole tottunut suomalaisia kavereita näkemään. Mutta hyvä näin, olen taas yhden tunteen viisaampi.

Koska meitä oli täällä Japanissa yhtäaikaa viisikin tuttua, reissasimme hieman ja tällä kertaa reissasimme Okinawalle, aivan järkyttävän siistille saarelle joka on Japanin pääsaaresta huomattavasti etelään, peräti niin paljon että Okinawa on samalla leveysasteella kuin Havaiji. Eli siis erittäin etelässä. Sen takia sinne mentiin kolmen tunnin lennolla. Helmikuu on luultavasti kylmin kuukausi Okinawalla, joten mistään turistisesongista ei ole kysymys. Ja kylmähän siellä oli, vaivaiset 20 astetta varjossa ja aurinko paistamassa suoraan yläpuolelta. Kylmyydestä huolimatta kaikki paitsi minä onnistuivat siis polttamaan itsensä, itsehän en pala (paitsi viime kesänä täydellisesti Kroatiassa, vieläkin on käden kuva selässä kiitos tosi hyvän aurinkorasvan hieronnan).

Mukavaa kasvillisuutta.

Vähän kuin Suomenlinna.

Hienoja rantakallioita.

Lämpimästä ilmasta johtuen Okinawa vaikuttaa erittäin rennolta mestalta. Mieleen tulee vähän jotkin rantakohteet, mutta lisäksi soppaan on heitetty japanilainen kulttuuri sekä jenkkitukikohtien vaikutus. Todella mielenkiintoinen yhdistelmä. Okinawan nimi tosiaan saattaa kuulostaa tutulta historiankirjoista, tämähän oli viimeisiä päänäyttämöitä toiselle maailmansodalle. Sodan jälkeen jenkit miehittivät Okinawan. Saarella on edelleenkin erittäin suuret jenkkitukikohdat, jotka silloin tällöin aiheuttavat närää paikallisissa. Ja en kyllä ihmettele, sillä 5 päivän visiitillä joka ikinen päivä taivaalla näkyi monen monta suurta armeijan lentokonetta. En tiedä satuttiinko vaan harjoituksien aikaan, mutta pojat lentelivät kyllä enemmän kuin aktiivisesti.

Eka päivä vietettiin Nahassa, suurimmassa kaupungissa pääsaarella, joka oli juurikin hieman rantakaupungin oloinen, tosin eka päivänä satoi kyllä lähes kylmää vettä. Vierailimme muutamilla kaduilla ja syömässä tabehoudai-paikassa (syö-niin-paljon-kuin- haluat), tietysti. Hostellilta löytyi satunnainen hauska saksalaismatemaatikkoporukka, jonka kanssa kävin vielä karaokessa ihan illasta. Itse asiassa yksi näistä asui samassa kaupungissa kuin mukana ollut kaveri, joka viettää vaihtovuotta Wienissä, pieni on maailma.

Ehkä paras idea pitkään aikaan oli vuokrata auto Okinawalta. Jos kuljettajan kantti kestää vasemmanpuoleisen liikenteen, tämä on ihan loistoratkaisu Okinawalla. Auton turvin voi lähtä pyyhältämään nättejä rantateitä ja ajella mihin lystää. Liikenne oli aika rentoa, sillä nopeusrajoitus oli kaikilla teillä jotain 50-60 km/h, lukuunottamatta yhtä tietullitietä jota vältimme. Ennen Nahasta poistumista tsekattiin paikallinen vanha temppeli, josta jatkettiin matkaa pohjoiseen. Toinen majapaikkakin oli siis pohjoisosassa saarta. Matkan varrelle osui esimerkiksi turhahko Amerika-mura, eli jenkkejä varten (?) tehty kauppakeskittymä, joka yritti olla kai jotain yhdistelmää Japanista ja Amerikasta. Tai en itse asiassa tiedä mitä se yritti olla, mutta ei se hirveän kaksinen paikka ollut. En oikein keksi miksi joku tänne tulisi.

Autolla kelpasi ajella.

Toinen päivä meni pitkälti ihastelemassa maisemia autosta, mutta maisemat ovat kauniita ja matkanteko rentoa. Okinawan rantamaisema näkyy ehkä hyvin kuvista, mutta siis tuollaista hiekkarantojen ja jylhien kallioiden sekoitusta se monesti oli. Toisen ja kolmannen päivän hostellina oli nätti ja halpa paikka meren rannalta, johon sisältyi peräti oma rantakin. Kesällä varmasti täynnä turisteja, mutta nyt ihan hiljaista.

Halvassssa mökkimajoituksessa oli uskomattoman hieno ranta vieressä.

Yön levänneenä kävimme Okinawan turistikohteessa, joka oli suurehko akvaario. Osakaan akvaarioon verrattuna porukkaa oli huomattavasti vähemmän, mutta muuten akvaario oli aika samanlainen. Isoja kaloja ui altaissa. Melkeinpä hauskempi paikka oli puisto akvaarion ulkopuolella, missä oli nättejä rantoja ja jotain eläimiä veistettynä lapsenmielisille.

Koulutytöt ja akvaario.

Itse asiassa ihan turha raapustaa joka paikasta missä käytiin, joten tiivistettynä sanottakoot että Okinawa on täynnä erittäin hienoa rantaviivaa. Yhdistettynä lämpöön kehon valtaa helposti mukava rentoutumisen tunne. Parhaita paikkoja olivat ehkä ihan satunnaiset ideat ajaa auto lähelle jotain rantaa ja mennä katselemaan menoa. Auringonlaskukin rantakallioilla oli kyllä komean oloinen.

Satunnainen ranta

Pääsaaren pohjoisimmassa pisteessä oli jylhiä kallioita.

Auringonlasku.

Yksi asia ansainnee kuitenkin vielä raapustuksen, ja se on... sukellus. Nimittäin Okinawalla on hyvät sukellusmahdollisuudet eli pitihän tätäkin harrastusta kokeilla. Sukelluskoulutuksen eli tässä tapauksessa varusteiden jaon suoritti rennonoloinen eurooppalaistyyppi, joka elää Okinawalla japskivaimonsa kanssa. Mukaan matkaan saatiin myös australialainen ohjaaja, jotka siis avustivat meitä meressä. Koska vesi ei ole tähän aikaan vuodesta niin lämmintä, meille jaettiin myös märkäpuvut. Tosin itsehän kylmään tottuneena suomalaisena en moisia hökötyksiä käytä vaan menin sukeltamaan ihan pelkillä uikkareilla (lue: märkäpukuni jäi ohjaajan kämpille). Sukelluksesta jäikin päällimmäisenä mieleen 20-30 minuutin hypotermia-kokeilu, nimittäin vesi tuntui itse asiassa aika kylmältä ja taisin täristä vedessä jo ensimmäisistä minuuteista asti aina takaisin veneeseen asti ja jonkin aikaa veneessäkin, mutta kyllä siitä kuitenkin lopulta lämpeni ihan uikkareissakin. Bonuksena sai hienoja katseita japanilaisilta.

Joku erottuu joukosta.

Siisti hiustyyli.

Jos jätetään pienoinen kylmyys pois, sukellus oli ihan valaiseva kokemus. Tekohappeen tottui tosi nopeasti (tai sitä ei ajatellut), ja maskin pystyi jopa hetkeksi ottamaan poiskin meren pohjassa. Happipullot eivät tuntuneet yhtään painavilta vedessä. Kolmessa ulottuvuudessa liikkuminen sen sijaan tuntui erittäin vaikealta, tosin enimmäkseen liikuttiin pohjaa myöten tarraten. Pohjassa näkyi paljon koralleja ja joitain mereneläviä ja välillä yllättävän paljon kaloja. Kuulemma merisiilejäkin muut siellä näkivät, mutta kuulimme jälkikäteen etteivät ne niin vaarallisia ole. Eli kaikesta huolimatta varsin hauska kokemus, jota mahdollisesti pitänee koittaa uudestaan vähän lämpimämmissä merkeissä. Liikkuminen vaatii kyllä harjoittelua.

Pitkä tarina tiivistettynä: harkitkaa Okinawaa kohteena jos on joskus tilaisuus. Siellä voisi olla hauskaa vaihto-opiskella vuosi :-)

Ai niin, Okinawan jälkeen Tokioon palattiin Koben ja Kioton kautta. Tässä siis muutama kohde, mitkä jäivät viime reissulta välistä ja muut suosittelivat käymään.

Hopeinen paviljonki.

Kultainen paviljonki. Maalasimme rakennuksen keltaiseksi, että se erottuu joukosta?

Mielestäni aika turhia paikkoja. Suosittelen melkein ennemmin etsimään satunnaisia temppeleitä kartasta.

Okinawalta löytyy runsaahko annos kuvia Flickristä.