Viimeinen ilta Japanissa

Viimeiset reissut Koreaan ja Kiinaan ovat onnellisesti ohitse, dormiasunto siivottu ja luovutettu kunnialla, yllättävän suuret matkatavarat kasattu ja viimeiset hyvästit sanottu.  Kirjoitan tätä Naritan hostellista, joka sijaitsee todella lähellä lentokenttää. Viimeinen viikko oli yllämainituista syistä vähän kiireinen, mutta onneksi aikaa oli sen verran että ehdin vielä fiilistelemään vähän Japania. Mahtava paikkahan tämä on ja mielessä kävi monta asiaa mitä Japanista jää kaipaamaan, päällimmäisenä ehkä kivat ja kohteliaat ihmiset.

Olin aivan viimeisiä asukkeja asuntolasta kun lähdin. Olimme vielä muutaman yön hostellissa Tokiossa Panun ja erittäin hyväksi ystäväksi tulleen ruotsalaisen sällin kanssa. Häntä ainakin pystyy tulevaisuudessa näkemään, kun Ruotsi nyt ei niin kaukana ole. Lisäksi nautin Panun labralaisten kanssa ilotulituksesta toissa iltana. Sieltäkin tutuksi on tullut esimerkiksi vietnamilainen äiti, joka opiskelee tohtoriksi. Toivottavasti häntäkin vielä joskus näkee.

Tokion hostellissa tuli tuttuun tapaan törmättyä myös muihin matkaajiin. Juteltaessa kuitenkin tunsin oloni ihan ulkopuoliseksi kun muut olivat olleet Japanissa vain muutamia päiviä ja nauroivat tavoille ja kielelle. Noh, näin varmaan teksiin itsekin jos olisin tänne juuri tullut mutta kukaan meistä ei oikein pystynyt samaistumaan näiden matkaajien kanssa; ehkä tunsin itseni niin sanotusti vähän japanilaiseksi. Vuosi on siis tehnyt tehtävänsä.

Jos virtaa riittää, käyn vielä nyt yöllä Naritan oikein mukavassa temppelissä ja sen jälkeen lennolle aamulla (pankin sulkemisen jälkeen). Kirjoitan vielä myöhemmin lyhyesti reissuista ja ehkäpä jonkinlaisen yhteenvedon vuodesta tänne. Tie Suomeen käy, Japani taakse jää...

Vuori nimeltä Fuji

No spot in this world can be more horrible, more atrociously dismal, than the cindered tip of the Lotus as you stand upon it. - Lafcadio Hearn (1898)

A wise man climbs Fuji once, a fool climbs it twice. –Japanilainen sanonta

Olen vihdoin saanut ohjelman virallisesti sekä epävirallisesti päätökseen, joka tarkoittaa lomaa! Sekä myös enemmän vapaata aikaa kirjoittaa vaikka blogipostauksia. Tai olisi aikaa ellen lähtisi huomenna kohti Koreaa ja Kiinaa. Itse asiassa herätys on tuossa vajaan 3 tunnin päässä, mutta eihän tässä muutenkaan tule paljoa nukuttua niin tehdään blogipostaus kun edellisestä on kulunut hävettävän paljon aikaa. Ja sitä paitsi kävin Fujilla!

Päivä alkaa dormilta aamulla. Fuji lähes tyylikkäästi ympyröitynä.

23. heinäkuuta 2011 oli viimein pitkään odotettu päivä, jolloin lähdimme kiipeämään vuorelle nimeltä Fuji. Tuo vuori on muutamassa kuvassa tässäkin blogissa esiintynyt, ja se vaikuttaa suorastaan valtavan suurelta. Näkyyhän se kuitenkin yli sadan kilometrin päähän minun asuntolan 3. kerrokseenkin. Alun perin Fujille piti mennä minun labran ja Panun labran porukalla, mutta kerta alkuperäiset tyypit minun labrasta peruivat homman, niin lähdin suosiolla Panun labran matkaan. Panulla on loistosakkia labrassa, ja olen heitä muutamaan kertaan käynyt moikkaamassa. Yhteensä meitä lähti matkaan 7 tyyppiä, joista minun lisäksi yksi vietnamilainen ei kuulunut labraan.

Suurimmalla osalla itseni mukaan lukien oli rinkka mukana, jossa oli eväitä, vaatteita ja 4 litraa vettä.

Aika käytettiin hyödyksi.

Gotemban 5. asema: viimeinen merkki sivistyksestä.

Meininki katossa.

Tonttulakki päähän ja menoksi (???)

Pelkästään Gotemban 5. asemalta avautui jo hienot maisemat.

Porukka sopi erinomaisen hyvin yhteen, ja hyvää läppää heiteltiin suurin osa matkasta Fujille. Eli se osa matkasta jota ei nukuttu. Tämä matka kesti noin kaksi ja puoli tuntia, liikkeeseen lähdimme kotoa kello 12. Kohteeseen eli Gotemban 5. asemalle saavuimme noin kello 17.00 ja liikkelle taisimme lähteä 17.30 aikoihin. Fujin päälle menee monta eri reittiä, joista valitsimme luonnollisesti pisimmän ja vaikeimman, sillä kellään meistä ei ollut kokemusta näin isolle vuorelle kiipeämisestä. Jos havaitsitte äskeisessä lauseessa loogisen virheen, niin olette viisaampia kuin me olimme. Lähtöasemalla lukee, että huipulle on matkaa 10.8 km tai 440 minuuttia (= noin 8 tuntia). Juoksulenkkejä tehneenä 10.8 km vaikutti aika lastenleikiltä. Alkukorkeus on 1400 metriä, huippu taasen 3750 metrissä.

Eka kilometri.

...mutta muutama vielä edessä.

Mieli muuttui nopeasti, kun aloitimme kapuamisen. Gotemban reitti on muodostunut vain 30 vuotta sitten sattuneessa purkauksessa. Toisin sanoen koko reitti on pelkkää tuhkakiveä. Jos olet kävellyt ikinä soramontussa, maasto muistuttaa hyvin pitkälti sitä mutta mustana. Ja koko reitti oli samanlaista eli maisemakin oli koko ajan sama. Lisäksi se oli aika uskomattoman jyrkkä. Meillä oli toki loistava ryhmähenki kylläkin eli kapuaminen oli ensiksi hauskaa puuhaa. Siitä huolimatta jo 2500 metrin korkeudessa oli tunnustettava itselle, että suurin osa voimista on aika tehokkaasti kulutettu. Oli hieman hyytävä ajatus, että muut reitit vasta alkavat tältä korkeudelta. Painava rinkka myös hieman hidasti matkan tekoa.

Lähes koko matka kiivettiin pilkkopimeässä. Oikeassa alakulmassa näkyy muita nousijoita eri korkeuksilla.

Otsalamput ovat must.

Koska aloitimme kiipeämisen iltaa vasten, pimeätä tuli nopeasti. Meillä oli mukana muutama otsa- ja taskulamppu joiden valossa menimme eteenpäin. Gotemban reitti valittiin osaksi siksi, että kuulimme suositun reitin olevan paikoitellen jopa tukossa. Sitä ongelmaa ei ollut Gotemban reitillä, jolla ei ollut melkein ketään. Kuitenkin yksittäisiä ryhmiä oli toki liikenteessä. Pimeässä yössä nämä näkyivät yksittäisinä valopisteinä pitkin älyttömän isoa Fuji-vuorta, eri korkeuksilla. Fiilis oli todella hieno, kun nämä valopisteet näkyivät kirkkaan tähtitaivaan alla. Välillä pilvien välistä, joiden yläpuolelle tulimme jossain vaiheessa, näkyi eri kaupunkien valoja. Lisäksi linnunrata erottui helposti ja onnistuin bongaamaan kolme tähdenlentoa.

Ilma kylmeni yöhön, mutta meillä oli lähes tarpeeksi vaatteita mukana. Matkanteko kävi koko ajan hitaammaksi. Hauskinta antia matkassa oli pitkään odotettu 6. asema. Matkan varrelle tuli lopulta uusi 6. asema, joka oli kuitenkin suljettu. Noh, vanhalle asemalle oli kuitenkin enää kilometri siitä, joten piristyimme. Olikin oikeasti hauskaa, että vanhalla 6. asemalla oli pelkkiä kiviä. Ensimmäinen asema olikin siis 7. asema johon saavuimme joskus puolenyön jälkeen. Täältä löytyi muun muassa lämmitetty vessa, mutta ei oikein mitään muuta.

7. aseman kohdalla moni ryhmän jäsenestä oli silmin nähden erittäin väsynyt. Reitin viimeiset osuudet olivat välillä yllättävän jyrkkiä ja irtosora ei antanut tukevaa jalkasijaa koko matkalla. Vaelluskengät olisivat olleet hyvä hankinta tänne. Meno hidastuikin koko ajan enemmän ja enemmän, ja tauot venyivät pitemmiksi. Vaikka olo ei muutenkaan täydellinen ollut, ongelmaksi varsinkin itselleni alkoi muodostua enemmän ja enemmän nopea hengästyminen liikkelle lähdön jälkeen. Toisin sanoen mitä korkeammalle mentiin, sitä nopeammin hengästyi, luonnollisesti vähäisen hapen takia. Kun hengitys ei tasaantunut enää edes tauoilla, oli lopulta pakko viheltää peli poikki omalta osaltaan vain alle kilometrin päässä huipulta, mutta kuitenkin korkeusero huipulle olisi ollut vielä 500 metriä. Tällöin kello oli 04:00, eli kavuttu oltiin vajaa 10 tuntia. Eräs ryhmän tyttö sanoi, että hänkin kääntyy takaisin, sillä hänellä oli pääkipua, joka on yksi merkki vuoristosairaudesta. Kuulin jälkikäteen, että lisähappi olisi voinut olla ihan järkevä hankinta.

Fiilis oli hieman allapäin, mutta päätös kääntymisestä oli oikea sillä kun olin päässyt takaisin 9. asemalle olo oli hetkellisesti ihan kunnolla huono. Sain ihastella auringonnousua kuitenkin 9. aseman ihan hienosta paikasta, vaikka fiilis ei oikein rohkaissut kuvien ottoon. Mutta paikka oli uskomattoman hieno, nimittäin se oli reilusti pilvien yläpuolella.

Auringonnousu!

Auringonnousu!

Katselimme auringonnousua ensimmäiseltä asemalta ylhäältä poistuessa, korkeus yli 3000 m.

Auringonnousu värjäsi kivet hetkellisesti todella punaiseksi.

Lähdimme laskeutumaan tytön kanssa vuorta alas, joka oli helpompaa puuhaa kuin toiseen suuntaan. Olokin parani nopeasti. Reitti tuntui kuitenkin uskomattoman pitkältä, ja kysyimme jopa 2 kertaa tietäkin kun tie kuitenkin haarautui joissain kohti (reitti takaisin ei ole sama kuin ylös). Lopulta kahdeksan jälkeen aamulla olimme lähtöpisteessä, joka oli todella sankan pilviverhon peitossa. Kuulimme, että lopulta vain 2 henkeä oli käynyt huipulla.

Reitti alas.

Tervetuloa Marsiin.

Laskeutuessa tajusi kuinka valtavia korkeuserot olivat. Kohti alhaalla näkyviä laaksoja tie käy. Alaspäin menevä reitti ei mutkitellut niin kuin ylöspäin menevä. Tätä olisi voinut juostakin, jos olisi jaksanut; jotkun sitä juoksuakin harrastivat.

Kun lopulta saavuimme laaksoon, se oli umpisumussa.

Vaikka homma ei ihan nappiin mennytkään, niin maisemat olivat kyllä upeita. Vuorta laskeutuessa tajusi kuinka valtavan korkeuseron olimme taivaltaneet. Alussa olimme selvästi pilvien yläpuolella, ja lopulta sukelsimme pitkään pilviverhossa. Nättiä. Jos vaellatte joskus Fujille, älkää ottako Gotemban reittiä ihan jo siitäkin syystä, että koko reitti on samaa tuhkasorakiveä. Muilla reiteillä on alussa vähän muunlaistakin maastoa kuulemma. Sen lisäksi tien pitäisi olla muilla reiteillä parempi. Hyvin tässä oppi tuntemaan omia rajojaan kuitenkin. En muista raskaampaa kokemusta kuin tämä ainakaan heti, ehkä täysmaratonit menevät lähelle mutta kyseessä on vähän erilainen rasitus.

Nyt kun kuvia katseli vielä uudestaan, niin kyllähän tuonne pitää päästä vielä joskus toistekin :)