Japanilainen yliopistokulttuuri ja syvempää pohdiskelua japanilaisesta yhteiskunnasta

Aikaisemmat blogipostaukset ovat melko paljon käsitelleet matkoja, vaikka käytännön elämä arkisin keskittyy pitkälti yliopistoon, jossa suurin osa ajasta vietetään. Minähän nimenomaan halusin alunperin kokea japanilaisen yhteiskunnan myös sisältä, enkä vain ulkopuolelta kokemalla vain kivat asiat. Tällä siis tarkoitin sitä, että halusin myös nähdä miten japskit oikeasti elävät ja tekevät hommia. Ajattelin siis tässä vaiheessa ottaa kynän kauniiseen käteen ja kirjoittaa valkoista mustalle siitä, minkälainen kuva minulle on tullut omasta yliopistosta ja sen ihmisistä, tai tästä yhteiskunnasta ylipäätään. Huomaa, että kokemukset rajoittuvat toki vain omaan yliopistoon, mutta uskon että ne heijastelevat kyllä muitakin paikkoja. Minua on varoitettu liian spektaakkelimaisista postauksista, joten varoitan jo etukäteen että tästäpä tulee sellainen. Ja kuvia ei ole tiedossa. Niitä voi ihastella taas seuraavassa postauksessa.

Arkipäivisin kohteena on siis aamuisin yliopisto, johon junalla kotiovelta laboratorion ulko-ovelle kestää noin tunti. Niin, siis yliopisto. Japanilaisessa systeemissä yliopisto jakautuu kahteen osaan, kuten meilläkin nykyään, eli undergraduateen (=4 vuotta) ja mastersiin (=2 vuotta). Meillä tämä ei ole niin tärkeää, mutta kerron sen siksi, koska täällä nämä kaksi osaa todellakin eroavat toisistaan. Ekat 3 vuotta täällä käydään kursseja ja otetaan kohtuullisen rennosti. Nimittäin moni on jossain paikallisessa koulun klubissa, jotka ovat erittäin aktiivisia. Kampuksella on oma klubikatunsa, jonka varrella näkee joka päivä samat tyypit harjoittelemassa milloin mitäkin. Esimerkiksi orkesteriklubille ei ole mitenkään kummallisempaa, että soittamista harjoitellaan joku 5 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Tunnit repäsin kyllä hatusta, mutta tätä luokkaa ne kuitenkin ovat. Ihan hauska huomata myös paikallinen sirkusklubi vai mikä lie heittelemässä palloja ja jönglööräämässä joka päivä, aamusta iltaan erään rakennuksen edessä.

Enhän minä tietysti tiedä, kuinka paljon hommia japskit tekevät kurssien eteen, mutta jos omista kursseista jotain pitäisi päätellä, niin aika helppoja täkäläiset kurssit (jotka ovat minulla siis masters-kursseja, eli jatkokursseja) ovat verrattuna omiini TKK:lla. Toki jonkin verran työtä nämäkin teettävät.

Kolmen vuoden jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu. Klubeista jäädään "eläkkeelle" - sananmukaisesti - ja kaikki elämä loppuu seinään. Nimittäin kolmannesta vuodesta eteenpäin alkaa laboratorioelämä. Ja tämän jälkeen elämä vietetään laboratoriossa. En ole kuullut käytännössä yhdestäkään poikkeuksesta. Toisten labrat ottavat vähän rennommin ja tekevät kaikkea hauskaa, mutta labrassa joka tapauksessa vietetään aikaa. Yleisesti labrat ovat kuitenkin kohtuullisen hiljaisia, kuten omanikin. Siis vielä rauhallisempia kuin labrat suomessa, joka sinänsä on saavutus. Safkatkin haetaan monesti lounasbokseina, ja syödään labrassa.

Eli päivä vietetään labrassa. Sinne tullaan aamusta ja siellä ollaan myöhään. Sanoisin, että porukka tekee vähintään 9-10 tunnin päiviä, mutta yleensä paljon pitempiä, ainakin jos olet valmistumassa masters-vaiheesta, tai pahempaa, tekemässä vaikkapa tohtorintutkintoa. Paikallisessa vaihtoinfossakin vertailtiin eurooppalaisen ja japanilaisen päivärytmiä, ja japanilaisen opiskelijan päivätapahtumat meidän yliopistossa siis yleensä koostuvat labraan menosta ja sieltä tulosta. Toistan tätä nyt ihan vaan sen takia, että asia menee perille. Esimerkiksi tutorini kotimatka on lisäksi kaksi tuntia yhteen suuntaan. Lisäksi hän ja moni muu tekee osa-aikatöitä eli lauantaisinkin on töitä - toki jos ei ole, moni tulee labraan silloinkin. Sunnuntain suunnitelmina tuntuu monella olevan lepäileminen, ihan ymmärrettävää toki.

Kun tämän asian Japanissa tajusi, mietti tietysti, mistä ihmeestä tällainen työmoraali kumpuaa? Mutta tämä mietintä johtuu siitä, että minä olen kasvanut Suomessa. Nimittäin kyse on nimenomaan massaefektistä: täällä olisi outoa tehdä lyhyempää päivää. Kun muut ympärillä omistautuvat työlle, se olen minä josta tuntuu oudolta olla tekemättä lyhyempää työpäivää. Eli kyse on luultavasti nimenomaan tämmöisestä hieman enemmän yhteiskunnalle omistautuneesta kulttuurista.

Mutta onko tämä sitten välttämättä huono asia? Nimittäin asialla on toinenkin puoli. Tokio on puhtain kaupunki mitä minä olen nähny. Käytännössä kukaan ei esimerkiksi roskaa täällä ollenkaan. Missään ei vain ole roskia, vaikka edes roskiksiakaan ei ole missään. Toinen asia on esimerkiksi se, että minä en ole täällä ollessa kohdannut vielä yhtäkään uhkaavasti käyttäytyvää ihmistä. Ilkeät nuorisojengit ja kiroilevat pissikset suorastaan loistavat poissaolollaan. Nuoretkin ovat täällä yleisesti erittäin kilttejä  - ainakin ulospäin. Ehkä annan vähän liiankin kliinisen kuvan, kyllähän täällä ihmiset toki matkustelevat ja istuvat iltaa baareissa, hieman meuhkaavat kännissä, ja muutenkin saatan puhua loppujen lopuksi vain omista kokemuksista. Mutta kyllä kyse on joka tapauksessa huomattavan paljon enemmän työlle omistautuneesta kulttuurista, ja ehkäpä tosiaan myös yhteiskunnalle omistautuneesta kulttuurista.

Kuten sanoin, en tiedä onko tällainen työkulttuuri sitten parempi vai ei - myönnän tietysti, että itse preferoin eurooppalaista työmallia tunteiden pohjalta. En osaa kertoa tähän varsinaisesti syytä, mutta annetaan esimerkki. Jokainen on varmaan joskus kokenut bussissa tai missä tahansa väkijoukon keskellä tunteen, että olenko minä itse ainut joka näistä ihmisistä miettii mitä on tekemässä. Toisin sanoen moni ihminen tuntuu juoksevan lyhyiden päämäärien perässä - mennään hirveällä kiireellä töihin, safkaamaan, harrastamaan, bilettämään ja kun yksi päämäärä on saavutettu, napataan kiinni nopeasti seuraavasta mikä mieleen sattuu tulemaan. Tätähän toki teen itsekin 99,9% ajasta. Joka tapauksessa, täällä Japanissa tämä tunne ehkä on voimakkaampi. Voi tietysti johtua siitäkin, että noita ihmisiä sattuu olemaan aika paljon enemmän. Mutta toisaalta yleisin harrastus junassakin näyttää olevan lähes spontaani nukahtaminen puku päällä työpäivän jälkeen. Eli ehkä tunteen voisi tiivistää niin, että en ole varma, kuinka moni oikeasti on tyytyväinen siihen mitä tekee. Tai täysin tietoinen siitä, mitä tekee. Edelleenkin korostan, että tämä ei tietysti päde kaikkiin.

Moni puhuu myös japanilaisten kahdesta puolesta, siitä mikä näytetään ulospäin ja siitä mikä pidetään sisällä. No onhan meillä nämä nyt suomessakin, mutta vähän eri mittakaavassa tämä on vissiin Japanissa. Toivottavasti tästä sisäisestäkin puolesta pääsee kuulemaan vaihdon loppua kohden enemmän. Joka tapauksessa arvostan kyllä älyttömästi japanilaisten yleistä ystävällisyyttä ja kunnioitusta yhteisiä asioita kohtaan, oli se sitten pinnallista tai ei.

Kaiken kaikkiaan minusta on älyttömän hienoa, että elän maailmassa, jossa voin yksinkertaisella päätöksellä lähteä tutkimaan nestekiteitä Japaniin vuodeksi. Ei tällainen ole ennen ollut edes mahdollista. Vaihtoon lähteminen ei siis todellakaan ole kaduttanut ollenkaan. Jo kerrottujen asioiden lisäksi täällä on oppinut paljon myös esimerkiksi Koreasta ja Kiinasta. Etenkin jälkimmäisestäkin maasta on tajunnut sen, miten erilaisia ihmisiä sen eri osista tulee. Välillä aina tajuaa miten hienoa on se, että saa tilaisuuden oppia muistakin kulttuureista näin paljon. Täällä saa kyllä paljon kokemuksia, ja vaikka ihan kaikki eivät välttämättä aina olisikaan hyvästä, niin yleensä niistä kuitenkin oppii jotain.

Tällaisia valaistuneita ajatuksia täältäpäin. Mietitään viimeistään vaihdon loppua kohden, minkälaisen kuvan tästä yhteiskunnasta lopulta muodostaa. Mielenkiintoinen ja erilainen paikka tämä on joka tapauksessa. Kuten varmaan on noista muista blogipostauksistakin huomannut.