Shinjuku & Edo-Tokyo

Tokiossa ensi kertaa matkaillessa ihmetteli, että missä ne hienot pilvenpiirtäjät oikein piileskelvät. Tokiohan on tosiaan matalahkoa aluetta kauttaaltaan. Tämä on luultavasti määrätty jo kaavoituksessa. Mutta pilvepiirtäjäalueitakin löytyy ja niistä yksi on Shinjuku. Ei täälläkään niitä kuitenkaan joka korttelissa ole. Shinjukussa käytiin Toyko Metropolitan Government -rakennuksessa, jossa pääsee ilmaiseksi 46. kerrokseen maisemia ihailemaan. Rakennus on kyllä melko mahtipontisesti, lähes neuvostotyyliin rakennettu kompleksi. Alhaalla törmäsin myös asunnottomiin, jotka olivat viettäneet yötä autotien vieressä. Näihin ei yleensä törmäile juurikaan missään, mutta tietyissä paikoissa heitä löytää enemmänkin. Metropolitan Governmentin edessä oli myös jokin paikallinen tapahtumien järjestämismesta. Myöhemmin päivällä tässä näkyi lapsiporukoita soittelemassa rumpuja. Nämä rumpupelit ovat ilmeisesti aika suosiossa täällä.  

Shinjukun katuja.

Hauska rakennus identtisillä pikkuikkunoilla taustalla.

Tokyo Metropolitan Government Building. Tänne siis pääsee ilmaiseksi katselemaan maisemia.

Puisto rakennuksen vieressä.

Lapsia soittamassa rumpuja

Maisemaa ylhäältä. Heijastukset voisi toki editoida pois. Huomatkaa, että kohtuullisen matalana rakennukset kuitenkin pysyvät. Kaupunki jatkuu käytännössä silmänkantamattomiin.

Rakennus vastapäätä heijasti hyvin valoa.

Hienojen maisemien jälkeen jatkoimme Shinjukussa seikkailemista. Täältä löytyy muun muassa punaisten lyhtyjen alue, joka kyllä näyttikin hieman turvattomammalta paikalta, mutta ei nyt kuitenkaan mitenkään älyttömästi erottunut normaalista Tokion kaupunkialueesta. Sisällä oli myös erittäin hauska pienien baarien alue, joka varmaan lähtisi maanjäristyksessä sileäksi rakentamisen laadusta päätellen.

 

Punaisten lyhtyjen aluetta.

Alue täynnä pikkubaareja. Täällä oli hauskoja yhden tyypin mentäviä kujia.

Saat tulla sisään baariin, jos ymmärrät Japania. Hirveätä rasismia...

Täälläkin toki riittää porukkaa illalla.

Iltaa jatkettiin Shinjukun viereisessä Ebisussa, joka on hieman rauhallisempi kaupunginosa. Pidin alueesta ja rafloista kyllä ihan paljon. Kaikissa käydyissä kohteissa oli pöytävaraus, johon sisältyy jokin pieni suupala. Pöydän saa yleensä kahdeksi tunniksi, jonka jälkeen pitää lähteä. Tarjoilijan saa paikalle napista painamalla, ja tarjolla on ruokaa ja luonnollisesti juomaa. Halvin olut oli 130 jeniä eli vain reilun yhden euron, varsin hyvä hinta siis. Ja palvelukulttuuria pitää kyllä arvostaa, tarjoilija tulee paikalle yleensä aika pikaiseen kun nappia pöydässä on painettu. Toisessa paikassa oli myös kosketusnäyttö pöydässä, joka on vielä näppärämpi vehje, lähinnä sen takia että ruuat ja muut purtavat näkee näytöltä kuvina. Myös kokonaishinnan saa tietää milloin tahansa, joka helpoittaa maksua. Mitään korttejahan Japanissa nimittäin ei käytetä, vaan kaikki näin yleensä maksetaan käteisellä. Joka on korttimaksuun tottuneelle kyllä hankalaa, varsinkin kun takaisin saa yhden jenin kolikoita, jotka ovat siis arvoltaan vähemmän kuin yksi sentti. Pikkuhuomiona vielä, että ravintoloissa tai baareissa saa yleisesti polttaa, eli vaatteet haisevat tupakalle kuin Suomessa ennen aikaan.

Tokion metroliikenne lakkaa puolenyön tienoilla, eli kotiin ei niin helposti palatakaan jos junasta myöhästyy. Koska mukana oli kuitenkin kavereita Sendaista, oli ihan kiva jäädä istumaan iltaa. Vaihtoehtoja yönvietolle kuitenkin löytyy, ja yksi loistava paikka tätä varten on nettikahvila. Näitä löytyy joka puolelta, jos vain osaa etsiä (en ihan niin hyvin osaa). Kyseiseen nettikahvilaan sisältyi oikeus käyttää nettiä (ylläri), ottaa limppareita ja muuta juotavaa (alkoholitonta) ilmaiseksi, lukea japanilaista sarjakuvaa sekä tietenkin nukkua tuolilla. Valitettavasti patjapaikat olivat loppuneet, jotka olisivat olleet tietysti hieman miellyttävämpiä. Mutta muuten paikassa ei ollut mitään valittamista. Kuusi tuntia taisi maksaa 4500 jeniä jos oikein muistan, eli ei nyt mikään mahdoton ilman mitään ennakkovarausta. Saattoi itse asiassa olla paljon halvempikin. Joihinkin paikkoihin sisältyisi vielä ilmainen pehmiskin.

Nettikahvilassa oli mukava oma koppi, jossa oleskella.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus mennä katsomaan itse asiassa sumopainia Edo-Tokioon, mutta lippuja ilmeisesti pitäisi saalistaa hieman aikaisemmin kuin puolenpäivän jälkeen. Seuraavan kerran sumoa päässee katsomaan parin kuukauden sisällä. Paikalla näkyi kuitenkin sumopainijoita, ja itse asiassa lounas syötiin erittäin hyvässä ja epäterveellisessä pihvipaikassa sumopainijoiden istuessa vieressä pöydässä. Lohdutukseksi sumopainin menetyksestä kävimme myös viereisessä Edo-Tokyon museossa. Tiivistettynä paikalta löytyi mielenkiintoisia pienoismalleja ja jännää tarinaa toisesta maailmansodasta. Ihan käymisen arvoinen paikka, jos lähistöllä sattuu liikkumaan.

Edo-Tokyon katumaisemaa.

Museon rakennus oli aika moderni. Taustalla sumotalo.

Kuvaa sisältä.

Pienoismalleja.

Isompia malleja.

Japanin luovutussopimus toisesta maailmansodasta.

Tuli kyllä liikaa kuvia yhteen postaukseen, joten kokeillaan loppuun vaihtoehtoista tapaa laittaa kuvat esille eli albumia. Käytän luultavasti tätä ratkaisua tästä eteenpäin enimmäkseen ellei vastalauseita esiinny.

Katso kaikki kuvat täältä. Huomaathan, että kuvat saa koko ruudun slideshowksi.